perjantai 28. joulukuuta 2012

Pikku paketeiksi pukinkonttiin

Nytpä näitä pukin konttiin eksyneitä salaisuuksia voikin paljastella, kun vihdoin sain aikaiseksi tännekin näitä lisäillä. Vielä viime hetkillä tuli ahkeroitua muutama lahja pienelle ja vähän isommalle pukinkonttiin. 

Haalariin ei kiireessä löytynyt kaavaa, vaan piti sekin itse piirtää omista lempi haalareista. Onneksi on täällä kotona oma pieni mallinukke, jonka avulla sain koon ja istuvuuden varmistettua sopivaksi. Toivottavasti saaja pitää näistä ja tulevat kovaan käyttöön. Haalareihin tilasin kankaaksi jälleen kerran Ompelun ihanuudesta ruskeapohjaista pöllöfroteeta, joka on ihanan pehmoista ja joustavaa pienen käyttäjän päällä. Alunperin kankaasta piti syntyä jotain ihan muuta omille lapsille, joten ehkäpä tätä tarvitsee tilata vielä lisää kun tilailen taas muitakin kankaita. Kangaslaatikosta sattui vielä löytymään sopivaa turkoosia resoria pääntien ja lahkeiden viimeistelyyn. 




Ruokalappuun löysin Kangastus Outlet -myymälästä jokunen viikko sitten tällaista farmari-henkistä vahakangasliinaa, joka sopii  mielestäni pikkuiselle maatilan isännälle täydellisesti. Ei muuta kuin kaava kopioimaan vanhasta hyväksi todetusta ruokalapusta ja ompelukone laulamaan. Syntyi mielestäni aika kiva ja herttainen ruokalappu!








Vähän isommalle tuli kudottua ihanat pitkävartisen kuvioneuleiset villasukat pukinkonttiin. Väreiksi valitsin neutraalit luonnonvaalean ja beigen sävyt. Villasukan malli löytyi Dropsdesingin sivustolta, jossa on toinen toistaan ihanampia neuleohjeita sekä aikuisille että lapsille. Jos sivusto ei ole ennestään tuttu, kannattaa käydä vilkaisemassa!

Yhdet "sukat" päätyivät pukinkonttiin lahjakortin muodossa, näin saaja saa valita mieleisensä mallin ja värin sukkiin.


Tässä varmaan alkaa olemaan suurimmat tämän vuoden projektit valmiina. 
Ensi vuoteen uudella innolla!








3 kommenttia:

  1. Hieno villasukat! Itsekin juuri tänään Dropsin sivuilla surffailin ja kohtaan meinaa nostaa jotain puikoille. ;) Haalari näyttää kivalta ja kovin tutun oloiselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laitahan sitten juttua mitä puikoistasi tällä kertaa syntyy =D Mielenkiinnolla odotan! Alunperin pöllökankaasta oli tarkoitus tehdä pitkähihainen froteepaita, mutta menikin nyt parempaan tarkoitukseen haalariksi. Ne kun on niin mukavia pienten ihmisten päällä. Ja tuota kankaan pehmeyttä vaan ei voinut vastustaa...

      Poista
    2. Joo, se on aivan ihanan pehmeä ja muutenkin niin ihanan pirteä kangas. Mä tein siitä sekä paidan että haalarit. Tai siis kahdet haalarit. :D Ja puikkokuulumisia tulee heti, kun työ valmistuu. Varmaan pian, kun en malta olla erossa siitä yhtään. ;)

      Poista