tiistai 12. helmikuuta 2013

Mekkobody

Tänään tuli kurkistettua Tildan vaatekaappiin talven lomamatkaa ja kesää silmällä pitäen. No eihän sieltä juurikaan sopivaa päälle puettavaa löytynyt, kun kasvuvauhti on kova ja kaikki viime kesäiset vaatteet armottomasti liian pieniä! No tokkopa tuli yllätyksenä.

Vastaan tuli Tutan viime kesänä pidetty ja tykätty mekkobody ja ajattelin että sellainen olisi vielä tulevana kesänäkin kätevä. Niimpä päätin kaivella olemassa olevia kaavoja ja yhdistää muutaman mieleisen kaavan ja soveltaa niistä omat kaavat mekkobodyyn sopiviksi. Mekkobodyn kaavat on omatekoiset ja ne on piirretty Ottobre-lehdessä olevien venekaula-aukkoisen bodyn (03/2010) ja normaali t-paidan (03/2012) kaavoja apuna käyttäen.




Kankaaksi valitsin pirteän ja värikkään turkoosipohjaisen tipukankaan, joka oli jäänyt kangaskasoihin käyttämättä. Mekon alla oleva body-osa on tehty fuksia-vaaleanpunaraitaisesta trikoisesta jäämäpalasta ja kantteihin ompelin väreihin sopivaa fuksianpunaista resoria.






Mekon helman etuosaan ompelin lisäksi vähän rypytystä tuomaan vähän ilmettä muuten perusmalliseen mekkoon. Kaula-aukon malliksi valitsin venemallin, koska venekaula-aukkoinen mekko on helppo pukea pienenkin lapsen päälle, eikä tarvitse käyttää nappeja tai neppareita kaula-aukossa.






Viikonloppuna tuli laskiaisen kunniaksi tuhlattua ihaniin ruusuihin. Tässä vielä kuva kaikille ihanille lukijoille ihanista ruusuista. Kyllä oikeat leikkokukat vaan piristää mieltä näin kevään lähestyessä, oli ne sitten ruusuja tai tulppaaneja!

Mukavaa Laskiaistiistaita kaikille!




torstai 7. helmikuuta 2013

Luovuushaaste: Asteri-koreja ja sisustussydämiä

Nyt kun luovuushaasteeseen tekemäni ystäväyllätykset on toimitettu oikeille omistajilleen, voin vihdoin julkaista jutun täällä blogissakin, vaikka virkatut korit jo jonkin aikaa ovatkin olleet valmiina. Luovuushaasteesta kerroin siis jo aikaisemmin tammikuisessa jutussani Luovuushaaste: Iloa ja yllätyksiä ystäville , jos joku ei siitä vielä ole lukenut.



Kahdelle luovuushaasteeseen osallistuneelle ystävälle virkkasin yllätykseksi trikoisesta luonnonvaaleasta matonkuteesta Asteri-korit. Korien ohje löytyy Kangasaitan -sivuilta Asteri-kori nimellä. Kori on mielestäni tosi kivannäköinen ja sopii moneen tarkoitukseen, uskon saajien pitävän niistä ja toivon että koreille löytyy hyvä käyttötarkoitus. Malliksi nappasin koriin kuvia varten Tildan herttaisia lahjaksi saatuja Bukowski-nalleja, joilla voi myös täyttää korin. Koreja en tullut nyt mitanneeksi, mutta lienee melko lähellä ohjeen mukaista 16 * 26 cm, vaikka ohjeesta poiketen käytin ohueksi leikattua trikoomatonkudetta ontelokuteen sijasta. Makuasia, mutta itse pidän enemmän normaalista leikatusta trikookuteesta.



Korien mukaan ompelin myös harmaa-valkeat sisustussydämet. Idea sisustussydämiin tuli kun toinen näistä ystävistäni toivoi tällaisen minulta joskus saavansa. No tässä meni sydän samassa postipaketissa ja tulipahan samalla lähetettyä Ystävänpäivälahja ja -korttikin, tosin vähän etuajassa.






Vielä olisi jäljellä muutama ystävä, joille pitäisi vielä saada jotain kivaa tehtyä... 

Sitä ennen pitänee panostaa kuitenkin viikonloppuna olevaan Laskiaiseen, 
liukurimäkeen ja laskiaispulliin!




tiistai 5. helmikuuta 2013

Wilhelmiinan viirinauha + huopatossut osa 2

Eilen oli hieman omaa aikaa keskittyä taas ompeluhommiin ja omiin touhuihin Tildan nukuttua taas megapitkät kolmen tunnin päiväunet. Heti aamupäivällä aloinkin pohtia mitä kivaa keksisin päivälle ohjelmaa.

Ensin tuli heitettyä taas yhdet edellisenä iltana valmistuneet huopatossut koneeseen huopumaan. Sen jälkeen kaivelin kangaslaatikkoani ja käsiini tarttui aiemmin ompelemani Wilhelmiinan kammarin valelaskosverhoista jääneet tilkunpalat, joihin päätin sitten vihdoinkin käydä käsiksi. Ajatuksen asteellahan tämä tilkkuprojekti on ollut verhojen valmistumisesta asti, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tarttua tuumasta toimeen. Koneen pyöriessä ei muuta kuin sakset käteen ja tilkkuja leikkaamaan...






Huopatossut, jotka edellisenä iltana valmistuivat tehtiin virkkaamalla ja kokeeksi ajattelin sekoittaa yhteen luonnonvalkoista ja ruskeaa Novitan huopanen-lankaa, tossut kun virkattiin kaksinkertaisesta langasta. Ohje löytyy Novitan sivuilta Huovutetut tossut kukkakoristeella -nimellä. Ihan toivotulla tavalla ei virkattu, kaksivärinen Huopanen huopunut 40 asteen pesussa ja jouduinkin ne pesemään toiseen kertaan 60 asteessa. Sen jälkeen tuli ihan kivat kaksiväriset tossukat.

Tossut ovat menossa ihanalle pienelle neidille lahjaksi. toivottavasti ovat mieleiset vaikkei ne vaaleanpunaiset olekaan.






Toinen tänään valmistunut juttu oli sitten se verhon ylijäämäpaloista tehty viirinauha Wilhelmiinan kammariin. Voi että miten söpöjä nämä viirinauhat ovatkaan lastenhuoneessa! Kerrassaan vastustamattomia! No ainakaan tässä taloudessa miesväki ei niistä juurikaan niin piittaa, mutta perheen naisväki on innoissaan. Pikkuneitikin osoitteli jo viirinauhaa innoissaan sormellaan, kun sen oikealle paikalle sain ripustettua. Selvästikin oli Tildalle mieluinen somiste omaan huoneeseen.




 




Clarke & Clarke verhokangastilkkujen lisäksi sekoitin vielä valkoista ja vaaleanpunapohjaista pienipilkullista puuvillakangasta viireihin ja yhdistelmästä tuli mielestäni oikea Wilhelmiinan kammarin herkkukarkki! Monta kertaa on päivän aikana pitänyt palata huoneeseen ihastelemaan viirinauhan kauniita värejä.

Vai mitä mieltä olette?




Piristäthän päivääni jättämällä kommentin!