tiistai 28. toukokuuta 2013

Kesälomalle lompsis, muistamisia

Huomenna se alkaa, nimittäin pikkumiehen kesäloma!

Nyt onkin sitten aherrettu muistamisia ihanaakin ihanammille päiväkodintädeille, jotka varmasti ovat antaneet kaikkensa koko pitkän talven lapsia hoitaessaan. Kiitos siitä!

Jotain spesiaalia piti keksiä, koska syksystä ei ole vielä täyttä varmuutta missä lastemme hoitoura jatkuu. Mieli on tietenkin haikea, mutta samalla kiitollinen saamastamme ihanasta ja huolellisesta hoidosta.

Koska virkkuukoukku on ollut viimeaikoina kovassa käytössä päätin jatkaa samalla työkalulla. Niimpä päiväkodintädit saavat tällä kertaa virkatut valkoiset korit. Korin malli on Kauhavan Kangas-Aitan Asteri-kori. Korien sisälle on sujautettu pienenä lisänä kesäisiä juttuja, kynsilakka, kesäiset Ivanan suunnittelemat servetit sekä kartionmallinen Dermosil -käsisaippua, joita varmastikin kesällä tarvitsee. Jos virkattu kori ei omasta kodista löydä paikkaansa, niin ehkä lapset saavat syksyllä osansa lahjasta.








Yksi pihan herkimmitä kukkasista oli aukaissut eilen kukkansa, niin ihana ja hento mätäs valkoisia kukkia! Taitaa olla yksi oman pihan suosikeista. Niinpä päätin kuvata nämä paketoidut korit takapihallamme, josta on kaivettu esiin hieman kalliota.

Kauniita vai mitä?




Kortitkin piti tietysti paketteihin tehdä. Korttien etukanteen tein leimasintekniikalla kesäisen purjeveneen, jonka liimasin hieman koholle kortin pinnasta. Turkoosin purjeveneen päälle on embossattu kirkas hentoinen kohokuvioinenpinta värittömällä pulverilla, jolloin turkoosi väri tulee esiin kauniisti.  Kohokuvioinnista eli embossauksesta voit lukea lisää esimerkiksi Sinellin sivuilta. Tekniikalla saa helposti aikaan näyttäviä kortteja.

Kortin sisäpuolesta tuli tällainen... mielestäni tähän tilanteeseen niin ihana ja sopiva teksti.






Viimeinkin ne kelitkin hieman lämpeni, tästä se lähtee uusi kesä ja uudet tuulet!
Ihanaa ja nautinnollista kesää kaikille!





2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat muistamiset! Mä tykkäisin saada tuollaisen lahjan, aivan ihanasti ajateltu!

    VastaaPoista