torstai 19. joulukuuta 2013

Päiväkodin tädeille ja luovuushaastetta

Tuli taas aika muistaa ja kiittää päiväkodintätejä hyvin kuluneesta syksystä. Tämä syksy oli erityinen siltäkin osin, että isompi aloitti uudessa päiväkodissa muuton jälkeen ja pienempi aloitti kokonaan hoitouransa. Silti ennakko-odotuksista huolimatta koko syksy on mennyt erittäin hyvin ja lapset on lähteneet aamuisin mielellään hoitoon ja viihtyneet erittäin hyvin uudessa hoitopaikassa ja on säästytty suuremmilta itkuilta ja suruilta.




Niinpä ajattelin taas tehdä itse jotain pientä tädeille. Tänä vuonna tätejä olikin useampi kolme kummankin ryhmässä eli yhteensä kuusi ja sen päälle halusimme vielä muistaa päiväkodin ihanaa keittäjää, joka on hyvin huolehtinut allergisen lapsemme ruuista ilman suurempia ongelmia sekä johtajaa, joka myös osallistuu aktiivisesti lasten hoitamiseen.

Pirkkahallissa marraskuussa olleilta käsityömessuilta sainkin kivan idean paksuhkosta alumiinilangasta taivutetusta sydämestä, jonka voi laittaa roikkumaan esimerkiksi ikkunaan tai joulukuuseen. Sydämeen tein vielä erilaisista helmistä roikkuvan "hännän".




 


Käsityömessuilta tarttui mukaan myös hauskan paksua Fanttilankaa, josta tein neljä rintakorua. Korun voi kiinnittää taakse ommellun neulan avulla vaikka takin rinnukseen. Tällaiset rintakorut menivät pakettiin päiväkodin muutamalle henkilölle, sekä muutamalle ystävälle yllätyksenä luovuushaasteen merkeissä, johon jo alkuvuonna otin osaa. Onneksi vuosi ei ole vielä lopuillaan ja vielä ehtii yllätykset perille.







No mitään kun en tänäkään jouluna itse aikonut tehdä, tässä oli lopputulos... Kaikille piti tietysti vielä tehdä itse jouluiset kortit pakettien mukaan. Tällaisia leimasintekniikalla tehtyjä ja kullalla embossattuja enkelikortteja olen tehnyt joku vuosi aiemminkin ja vieläkin ne miellyttävät.



Ja somia pieniä paketteja...

 


7 kommenttia: