sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Anniina ballerina amigurumi hiiri

Tässä se nyt on, nimittäin toinen valmistunut amigurumi josta jo edellisessä postauksessa vihjailin. Tai oikeastaan tästä aloitin ja tämä on oikea ensimmäinen amigurumini. Aiemmassa postauksessa ollut uninukke piti kuitenkin tehdä ensin valmiiksi ja niinpä tämä ballerina hiiri jäi odottelemaan omaa vuoroaan.






Kuten arvata saattaa, Anniina niminen hiiri tästä tietysti tuli lasten mukaan. Tietysti kaikki pienten lasten vanhemmat varmasti arvaavat että nimi on peräisin Pikku Kakkosen Anniina ballerina -ohjelmasta.

Malli on myös Lilleliisin Ballerina-mouse -pattern ja tämä hiiri on kyllä kerrassaan ihastuttava!
Meillä balleriina pääsi leikkeihin jo ennen valmistumistaan, niin mieleinen se oli. Langaksi valitsin tähänkin Novitan bambun, koska värikartasta löytyi sopiva harmaa hiirelle. Yksi kerä (50 g) jokaista väriä riitti toteuttamiseen, luonnonvaaleaa tietysti vähemmän pieniin yksityiskohtiin. Silminä on ruskeat turvanapit ja näin hiiri on turvallinen myös pienelle lapselle, kun siinä ei ole irtoavia osia. Hiiren kokonaispituus on noin 30 cm.








Päässä suloinen rusetti ja ihana rimpsuhelmainen balettipuku. Jaloissaan ballerina hiirellä on tietenkin suloiset balettitossut! Täytyy kyllä sanoa että nämä Lilleliisin amigurumit ovat kerrassaan vastustamattomia ja vievät kyllä mukanaan.

Vai mitä mieltä olet?



Nyt täytyy kyllä tehdä pienen pieni tunnustus, että ohjeesta poiketen tältä hiireltä puuttuu häntä. Miksikö, no en ollut tyytyväinen lopputulokseen ja tuntui että hännän virkkaaminen oli tämän työn vaikein osa! Niin, no en minäkään sitä olisi uskonut, mutta näin se nyt vaan oli. Kun riittävän monta häntäversiota olin tehnyt, päätin että tämä hiiri on hännätön.

Anniinan alla oleva tummanharmaa virkattu tähtimatto on myös valmistunut vähän aikaa sitten ja se etsii vielä omaa kotia. Tähtimatto on halkaisijaltaan noin metrin ja aiemmin tehdyistä tähtimatoista poiketen reuna on sileä eikä siinä ole nirkkoreunusta.








6 kommenttia:

  1. Siis aivan IHANA hiirineito, wau! Tähtimattokin on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen itsekin hiireen enemmän kuin tyytyväinen!

      Poista
  2. Mistä tuohon ihanaan hiireen saa ohjeet???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hiiren ohje on Lilleliisin ja ohjeen voi ostaa verkkokaupasta
      http://lilleliis.com/product/ballerina-mouse-pattern/

      Poista