torstai 4. huhtikuuta 2013

Tähtimatto Vol. 2, kirahvipaita ja -tunika sekä vauvakortteja

Tähtimatto


Niin äkkiä se hujahti koko perheen loma, kun mieheni vietti isäkuukautta ja saimme kaikki olla yhdessä ja viettää runsaasti hieman erilaista laatuaikaa koko perheen voimin. Oli aivan ihana kierrellä eri paikoissa sekä nähdä pitkästä aikaa ystäviä ja sukulaisia oikein ajan kanssa. Nyt kevät onkin jo pitkällä ja voi alkaa odotella lumien sulamista ja ensimmäisten kevätkukkien puhkeamista.

Aika vähänlaisesti on ollut aikaa viime viikkoina käsitöille, mutta jotain piti tietysti auton takakonttiin saada sullottua muiden tavaroiden ja lastentarvikkeiden sekaan, jotka tietysti vievät valtaosan tavaratilasta. Koska virkkaamista voi hyvin tehdä reissunpäällä päätin ottaa mukaan isot kerät matonkudetta, jotta saisin aloitettua taas uuden maton tekemisen.






Aiemmin tekemäni tähtimatto osoittautui todella kivaksi ja hyvintoimivaksi malliksi. Niinpä päätin tehdä samanlaisen, mutta tällä kertaa luonnonvaaleasta trikookuteesta. Edellisessä päivityksessä on kuva tummanharmaasta vastaavanlaisesta matosta. Tein tämän maton yllätykseksi omalle äidilleni, koska hän oli jo jonkin aikaa haaveillut virkatusta matosta. Äitini piti matosta kovasti, mutta yhteistuumin päätimme että teen kuitenkin tilalle tumman harmaan maton, koska tämä vaalea sopii paremmin tummemmalle lattialle. Maton halkaisijaksi tuli 95 cm ja vaalea väri sopii erityisen hyvin tummalle lattialle, kuten kuvassa.




Koska väri ei nyt osunut aivan nappiin, taitaa tämä matto päätyä myyntiin. Josko sillekin vielä joskus oma rakastettu koti löytyy.

Tämän tähtimaton ohje löytyy siis Kangasaitan -sivuilta.

Kivahvipaita ja -tunika


Siskolle ja sen veljelle tuli jo ennen lomaa ommeltua kaapista löytyneestä kirahvikuvioisesta trikookankaasta kesäksi t-paita ja tunika. Hauskasti saa ruskeapohjaisesta kanttauksen väriä vaihtamalla tytölle tai pojalle sopivan. Tämä on ollut kyllä yksi suosikki trikoistani niin paidoissa kuin kypärämyssyissäkin kankaan napakkuuden ja unisex-värin vuoksi. T-paidan kaava löytyi Ottobre-lehdestä ja tunikan kaava on sovellettu venekaula-aukkoisen bodyn kaavasta. Tunikaa koristaa vielä kiva pieni tasku edessä.



Vauvaonnittelukortteja


Eräs ystäväni sai tässä jokunen viikko sitten vauvan ja samalla tuli tehtyä muutama vauvaonnittelukortti.   Hetkeen en kortteja taas ole tehnyt ja vaihteeksi oli ihan kivaa puuhaa. Kortteihin on käytetty leimasintekniikkaa ja jalankuvat on kiinnitetty tummemmalle pahville, jotta se erottuu kivasti helmiäiskorttipohjasta. Korttien kulmat on vielä leikattu pienellä Fiskarsin kulmaleikkurilla ja jälki on todella kiva! Somisteena vielä kortin taitteeseen somittu kullanvärinen organzarusetti. Siis ripaus pinkkiä, ruskeaa, lilaa ja kultaa...

Pienen pojan siniruskea kortti lähti jo maailmalle, mutta tässä kuva muutamista jäljellä olevista.








Aurinkoista loppuviikkoa kaikille lukijoille!


9 kommenttia:

  1. Tosi upeita, sä olet monitaituri! Ja sun tekemään mekkoa JoJolla ihaillaan tosi usein!!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla että mekko on tykätty ja pidetty! Pellavamekko on myös oma suosikkini =D

    VastaaPoista
  3. Ihania taas Karo! Mun tarttee tulla sulle lastevaate kurssille kun saan ompelukoneen mun uuteen kodinhoitohuoneeseen ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =D Pitää sit pitää ompeluiltamat varmaan, hih. Vielä puuttuu se ompelu/työhuone.

      Poista
  4. oi tuo matto on ihan huikeen hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti kauniista sanoista, olen itsekin todella tyytyväinen. Mietin jo hetken vaihdanko aiemmin tekemäni harmaan tilalle =D

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista