tiistai 9. huhtikuuta 2013

Coolit kypärämyssyt ja naisen tunika

Coolit kypärämyssyt


Talviloma reissussa ollessa sain suvun pieniltä miehiltä toiveen uusista hauskoista kypärämyssyistä, vai taisi toive sittenkin tulla perheen äidiltä, joka oli saanut tarpeekseen vanhoista muodottomiksi venähtäneistä kypärämyssyistä. Kangasvalinta oli helppo jälleen kerran, koska aiemmalla Lahden reissulla hakiessani Alestalosta lisää matonkuteita mukaani tarttui myös muutamaa ihanaa trikoota. Toinen niistä oli tämä pojille sopiva työkalukuosinen ruskeanharmaa pohjainen trikoo, josta alunperin ajattelin ompelevani kesäksi paitoja, mutta se menikin nyt "parempaan" käyttöön lasten kypärämyssyihin.




Kypärämyssyt on ommeltu samalla Ottobren sivuilta löytyneellä lohikäärmemyssyn kaavalla (joka ei enää taida olla saatavilla), jolla olen jo aiemmin tehnyt useita kypärämyssyjä. Näistä blogissani juttu Kypärämyssyjä ja pipoja.

Kypärämyssyjä valmistui yhteensä kolme, yksi omaan käyttöön ja kaksi lasten serkkupojille. Jokin ero piti kahteen erikokoiseen myssyyn saada tunnistettavuuden helpottamiseksi ja ompelinkin toiseen valkoisen ja toiseen ruskean resorin tunnistamista helpottamaan.





Kukkatunika


Toinen ihana trikoo joka tarttui Alestalosta mukaan oli pirteä kukkakuosinen trikoo. Tiesin heti kankaan nähdessäni, että haluan ommella siitä itselleni tunikan. Tunikan kaavat on omatekoiset ja olen piirtänyt ne noin vuosi sitten vanhasta Me&I -tunikasta. Juttua ei aiemmin ompelemastani tunikasta täältä löydy, koska olen sen tehnyt jo ennen tämän blogin aloittamista. 

Tällä kertaa sovelsin ja muokkasin hieman vanhaa "tissiksen"-kaavaa ja jätin taakse solmittavat nauhat pois. Lisäksi lisäsin hihansuihin kuminauhat ja olkapäihin vähän rypytystä, jolloin tunikaan tuli kivat pussihihat. Tunikan etuosaan lisäsin myös hieman rypytystä antamaan ulkonäköä.

Nämä "tissistunikat" ovat kätevät myös vauvan kanssa, jolloin syöttäminen on helppoa. Tunikan alle käy kivasti myös yksivärinen toppi, jos vierastaa kietaisumallista kaula-aukkoa. Pitkästä aikaa jotain valmistui myös itselleni.

Ihanan pirteä kuosi kevääseen ja kesään! Vai mitä mieltä olette?








Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! Kyllä se kesä sieltä pian tulee...


2 kommenttia: